perjantai 28. syyskuuta 2012

Mitä on tullut tehtyä...

Tänään onkin vuorossa sitten Sallan antama ilkeä haaste :c

"Haastan 5 bloggaajaa tekemään tämän alla olevan kyselyn, koska mielenkiinnostani haluaisin tietää heistä enemmän."

Mutta en haasta ketään tähän! >:D

10 vuotta sitten...

Olin 7-vuotias.
Olin tosi ahkera koulussa ja menestyinkin tosi hyvin sielä, tein aina kaikkia ylimmäräisiä tehtäviäkin.
Mulla oli vielä sillon tosi paljon kavereita, tosin kaikki nää kaverit on jossain vaiheessa päättäny hylätä mut.
Parhaat kaverini oli kaikki poikia ja vietin aikani niiden kanssa.

5 vuotta sitten...

Olin 12-vuotias.
Elämäni isoin alamäki oli jo alkanut, vaikka en sitä vielä silloin tajunnutkaan.
Aloin löytämään pikkuhiljaa omaa tyyliäni ja itseäni jonka puolesta olenkin sitten saanut paljon taistella.
Kavereita ei ollut juuri ollenkaan, mutta tässä vaiheessa en vielä kokenut sitä niin suureksi ongelmaksi, koska kuitenkin yleensä löytyi edes yksi henkilö jolle asioisra pysty jutteleen.

3 vuotta sitten...


Olin juuri vaihtanut luokkaa, koska edellinen luokkani oli saanut mielenterveyteni vähän liian pahaan kuntoon.
En muista tästä vuodesta juuri mitään, koska koko vuosi meni ihan täysin masennuksesta toipumiseen ja elin sitten koko vuoden jossain omissa maailmoissani.

Elämäni laatu lähti nousemaan tästä vuodesta lähtien ja paluuta menneisyyteen ei ole.
Tämän vuoden aikana aloin jo löytämään kavereita ja elämä alkoi muutenkin normalisoitua.

1 vuosi sitten...

Aloitin ravintola-alan ammattikoulussa.
Löysin paljon uusia ystäviä.
Aloin vihdoin nauttimaan elämästä.
Olin lihavempi kuin tällähetkellä.

Kuluneena vuonna...

Olen löytänyt ensimmäisen seurustelukumppanini.
Olen vihdoin kyennyt aloittamaan laihduttamisen edes jotenkin.
Olen viettänyt elämäni parhaan kesän.
Olen saanut kuulla, että pääsen Hollantiin vaihtoon ja myös lähtenyt sinne.

Eilen minä...

Lagasin sängyssä flunssan kourissa koko päivän.
Laitoin ruuaksi kanaa ja tuorepastaa.
Mietin tulevaisuuttani.
Valvoin liian pitkään.

Tänään minä...

Olen edelleen ollut kipeenä.
Heräsin myöhään.
Aijon tehdä läksyjä ja/tai siivota!
Tylsistyn hengiltä.

Huomenna minä...

Teen läksyjä ja siivoan jos en saa mitään tänään aikaseksi.
Lähden jossain käymään jos olo on parempi.
Saatan nauttia alkoholia.
Jatkan laihduttamista.

Ylihuomenna minä...

Olen yhtä laiska kun aina ennenkin.
On sunnuntai ja odotan kauhulla iki-ihanaa bisness-mondayta...
Olen toivottavasti hankkiutunut eroon flunssastani.
Odotan tiistaistaista Amsterdamin reissua!

Vuoden päästä minä...

Olen toivottavasti varattu.
Olen laihempi.
Pääsen vihdoin ostamaan kaikkia vaatteita mitä olen jo pitkään halunnut, esimerkiksi pvc korsetti tulee varmasti hankittua! >:3 Nyt läskinä ollessa ei viitti niin pornoja vaatteita ostella :p
Olen käymässä viimeistä vuotta amista ja olen toivottavasti saanut töitä.



Sellasta tänään :D Oli muuten yllättävän vaikee muistaa, että mitä esim. 10 vuotta sitten tapahtu, mutta hetken miettimisen jälkeen sitä jotain keksi.
Mutta jos blogia joku teistä pitää niin suosittelen tekemään tän, se on mukava muistella menneitä, vaikka sillon oliskin jotain inhottavampaa tapahtunu. Se, että pystyt onnellisesti muisteleen menneisyyttä kaikesta huolimatta, kertoo sen, että olet asioista yli päässyt! :3

torstai 27. syyskuuta 2012

Dierenpark


Jeij, sain taas vihdoin aikaseks kirjotella jotain, tällä kertaa tosiaan aiheena tiistainen eläintarha reissu! Täälä Amersfoortissa on siis tosiaan kohtalaisen iso eläintarha josta löytyy paljon eläimiä mitä suomessa ei nää, joten jos vähääkään kiinnostaa niin suosittelen!

Sisäänpääsy on kait jotain about 20€  ja paljon nähtävää on. Me tosiaan saatiin liput ilmatteeks, koska ilmeisesti yhen meijän koululaisen tytön vanhemmat/isovanhemmat omistaa ton eläintarhan! :)

Taidampa nyt läiskiä tähän ihan vitusti kuvia, ihan vaan teijän iloks, joten nauttikaa :p Kuvien laatu tosiaan on aika kehnoa paikoitellen, koska zoomin kaa säätäminen, heijastavat lasit ja liikkuvat eläimet.....



 Karhujaa :3 Pahoittelen jo nyt miten vituilleen näiden kuvien asettelu näköjään menee, mutta yrittäkää selvitä.

Osa eläimistä oli muuten tosi reppanan näkösiä... Mm. toi karhu tossa vasemmalla.. Se saa ajatteleen, että koko eläintarha idea on tosi väärin, mutta toisaalta, nää eläimet on varmaan jo sen verran pitään tuola ollu, että ei niitä oikein vapaakskaan voi enään päästää...

Otusksia joista ei saanu millään hyvää kuvaa...
Yks ainoista oikeesti onnistuneista kuvista... :D

Apinoiden häkki.

Harmi vaan, että kaikki apinat angstas nurkassa..


Pylly.
 Pikkunorsuuu! aww! Norsujen luona me tosiaa viihdyttiin aika pitkään ku ne teki koko ajan jotain kivaa :]
Jenna, Veera ja Sara.




Hih, norsut innostu leikkimään sitten vedessä!
Hämmennyin muuten oikeesti kun kuuulin miltä ne norsut oikeesti kuulostaa o__o
Ei ne tööttäile mitenkään kivasti vaan ne kuulostaa enemmän siltä kun ne karjuis :'D
Norsu :3

Aika pian norsujen jälkeen päädyttiin johki tälläseen ihme puistoon mikä oli niinkun Japani teemainen, oli tosi nätti ja hienosti toteutettu paikka!




Sielä oli tällänen kiva lätäkkö myös...
Jossa oli isoja kaloja ja rahaaa!



Tässä välissä nähtiin jotain ihmeellisiä otuksia joiden nimee en tiiä, mutta ne oli vähän niinkun lehmiä joilla oli iiiiiisot sarvet ja ne juoksi koko ajan edestakasin niin en saanu niistä kuvia...

Sen jälkeen siirryttiinkin dino maahan, mutta ne jaksanu ottaa muovidinoista kuvia, vaikka ne ihan mielenkiintosia olikin.


Jokasesta dinosta oli kirjoteltu tollaseen luuhun tietoo, harmi vaan, että ne tiedot oli hollanniks...



Ja sitten jatkettiin taas eläinten stalkkailua, kameleitakin löyty, mut nekään ei tykänny tehä yhteistyötä mun kameran kanssa...



 Tollasia tirppojakin sielä oli istumassa ihmeellisissä kasoissa.

Tässä välissä me käytiin sellasessa jännässä pimeessä paikassa missä oli kaikkee otuksia jotka elää pimeessä ja ne meni vapaasti sielä jaloissa ja hyppi puissa. Eli periaatteessa olis ollu mahdollista, että voisit saada sielä jonkun otuksen niskaas... :D Mut jännä paikka oli jokatapauksessa. Sieltä ei oikein kuvia saanu, koska salamaa ei saanu käyttää...
Seeprojaaaaa! Hmm.. Onko ne nyt sit mustia joilla on valkoset raidat vai valkosia joilla on mustat raidat..?
Kirahveja nähtiin todella läheltä.


Tiikerit vittuili mulle, tää oli paras kuva mitä niistä sain... Ne meni koko ajan piiloon :c
Pinguja.

Ja viimeseks viel jotain otuksia joilla oli söpö häntä! :3




Siinähän niitä kuvia nyt teille sitten on. Toivottavasti riittää :p

Tosiaan nähtiin sitten vielä ihan loppumetreillä oikein hieno näky... :D Palattiin meinaan apinoille.
Sieltä sitten tosiaan tuli naaras-apina yhtäkkiä kauheen heinäkasan kanssa ja raahas sen ihan siihen lasin viereen ja meni mahalteen makaan sen kasan päälle... Ja eikös sitten käy niin, että sieltä tulee uros-apina perässä ja alkaan sitten panna sitä naaras-apinaa... :D Myönnettävä on, että siinä kohtaa ei oikein pokka pitäny! :D

Mutta oli tosiaan kyllä ihan mielettömän kiva reissu siitäkin huolimatta, että välillä tuli tooosi ihania sadekuuroja niskaan...

Eläintarha reissun jälkeen käytiin sitten läheisessä lättypaikassa syömässä perinteisiä hollantilaisia lättyjä :3 Niiden lättyjen päälle siis tosiaan ängettiin lähes tulkoon kaikkee lihasta ja tollasista lähtien.. Ite tyydyin vähän perinteisempään ja otin lättyjä jätskin kanssa :) Se ravintola oli kyllä keksiny ihan mielettömän keinon saada aika kulumaan odotellessa, sielä oli meinaan jokasen kohalla sellanen väritystehtävä paperi ja tussit pöydissä! :D

Muttamutta ei mulla kait mitään ihmeempää kerrottavaa tässä nyt oo, flunssa tosin meinaa iskee päälle ja silleen.

Ainiin! Näytän nyt tässä pikaisesti vielä kengät mitkä ostin tossa joku päivä!




Sellasta tänään. Kirjottelen taas sitten lisää kun tulee joku tällänen aihe mistä kirjotella. Tylsästä arjestakun ei oo kauheen kiva kirjotella, eikä lukee..

torstai 20. syyskuuta 2012

IKEA!


Lauantaina käytiin tosiaan tarkistamassa millanen paikka tää Amersfoortin Ikea on. Tosiaan mukana mun lisäks oli Janika, Ira ja Anniina. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että ihan samanlainen se Ikea on kun Suomessakin. Ite en oo tosiaan käyny kun Kuopion Ikeassa, että ihan hieno kokemus se oli nähdä toinenkin Ikea :'D

Reissuun lähettiin puoli kahentoista bussilla jolla päästiin Amersfoortin rautatieasemalle, mistä napattiin toinen bussi kohti Ikeaa! Bussimatkojen hinta vaihteli, koska meillä kaikilla oli sellanen jännä kortti millä voi matkustaa junassa ja bussissa, mutta koko reissun bussimatkoihin meni kuitenkin about 5€ ja matkaa kuitenkin Ikealle oli kohtalaisesti.

Kortti on tosiaan nimeltään OV-chipkaart ja se on oikeesti kätevä keksintö. Se leimataan aina kun meet bussiin ja tuut sieltä ulos :) Sama juttu junassa, tosin leimaaminen hoidetaan jo asemalla.

Ikeaan päästyämme tosiaan kierrettiin ekana pikaisesti se huonesysteemi juttu mikä onkaan ja sitten eksyttiinkin jo syömään kun kaikilla alko jo nälkäkin olemaan.

Oltiin tosi fiksuja ja ei tajuttu ottaa ruuasta kuvaa ennen syömistä, mutta siinä teille jämälihapullat ja ruotsin lippu! :'D
Lihapulla.
 Syömisen jälkeen lähettiin sitten ihan kunnolla shoppaileen ja tottakai mä sitten innostuin osteleen kaikkee mitä en periaatteessa ees tarvinnu. Mukaan siis tarttu valkonen iiihana karvamatto, punanen tosi pehmee viltti, jotain keittiötyökaluja, lisää laseja mitä mulla ei siis mukamas oo vieläkään tarpeeks.. Mustat lakanat ja ehkä jotain muutakin, en enään muista :D
Mutta äwww! Olisin halunnu ostaa sellasen ison aidon kasvin tänne huoneeseen, mutta sinne se jäi Ikeaan :c

Lamppu :D Noita myytiinkin sielä :3

Näin käy kun päästää 4 naista shoppaileen Ikeaan...

Vasemmalta oikealle, Anniina, Ira ja Janika.
Takasin tosiaan lähettiin bussilla ja innostuin sitten kuvaileen bussin ikkunasta. Ekaks nyt sit tungen sen pakollisen kuvan ittestäni tänne. Ilme on taas kerran laadukas.

En saanu sitä rajattua, koska tyhmät tietokoneet. En osaa :c Mutta hyi minä.

Paikallinen bussi.

Paikallinen STOP nappula. (Sori, oli pakko :''D)
Ja sitten tosi taiteellisia maisemakuvia:


Tahtoo tollasen puun Suomeeen!

Talot on tosiaan paljon hienompia ja niiden suunnittelijat omistaa mielikuvituksen!

Liikenneympyrän koriste.

Pihat on kanssa täällä ihan mielettömän upeita! Ihmiset oikeesti jaksaa panostaa niihin! En oo vielä saanu kuvaa mistään hienosta pihasta, koska oon aina menny niiden ohi joko pyörällä tai bussilla, mutta ehkä mä vielä joskus onnistun käveleen sellasen ohi!


Ja mitäs muuta sitten.. Hmm.. Sain toisen minijääkaapin huoneeseeni, kiitos Reetalle siitä! Ja nyt ne on tosiaan tyylikkäästi pinottu päällekkäin ja se on vähän niinkun keskikokonen jääkaappi :3
Vaa-an löysin myös vihdoin!!! JEEEEEE! Löyty tosiaan joku elektroniikkakauppa ja kahella kympillä tarttu nätti musta vaaka mukaan :3 Sieltä olis voinu ostaa rikkaimurinki, mutta siihen, en vielä sijoittanu rahaa.
Tuli sitten shopattua myös sellanen nätti paita 17€:lla näätte varmaan jossain välissä jossain päivityksessä sen. Löyty myös sellaset kivat syksy nilkkurikorkkarit mitkä onkaan 25€:lla! Kuva niistäkin ehkä joskus tulee. Samoten löyty jotain pientä sälää kuten pelikortit, mutta niistä en nyt ala erikseen kertoilla.

Paikansin myös jotain hyvin mystistä vaahto/neste vaahtokarkkia joka on sellasessa putkessa mistä sitä imetään.. Ei siis oo rakenteeltaan kuin normaali vaahtokarkki vaan on jotain hyvin mystistä.... Ja pahaa. En suosittele.

Siinä kaikki tälläkertaa :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Koulua, unta, ruokaa ja liikuntaa.

Näistä neljästä asiasta viimenen viikko on lähinnä koostunu. Eli eipä täällä mitään arkee ihmeempää oo tapahtunu. Mutta kivaa on silti ollu! :) On vaan jo ihan järkyttävä ikävä kaikkia ihania ihmisiä... Se tosin on ihan normaalia kun tälläseen reissuun lähtee.

Mutta niin nyt varmaan aika paljon selittelen kaikkee, kuvia ei juurikaan tällä kertaa ole, kun ei mitään kuvattavaa oikeestaan oo ollu :D

Koulu:
Nyt tosiaan ollaan oltu koko viikko koulussa. Maanantaihan on täällä "bisness-monday" eli puvut päällä kouluun, mutta opiskellaan normaalisti. Lupaan muuten jossain välissä heittää tänne kuvan musta jakkupuvussa, vähillä meikeillä ja hiukset kiinni :p Muuten koulu on ollu kivaa, opettajat on mukavia ja kohtuu rentoja. Läksyjäkään ei oo liikaa :3 Ja torstaisin meillä tosiaan on harjottelua koulun ravintolassa, joka toinen vuoro on aamua ja joka toinen iltaa, keittiöön pitää myös mennä hommiin. :c Harjottelu on kohtuu tylsää sellasta perushommaa.. Ainut haaste on se kun suurin osa ihmisistä sielä ei puhu kunnolla englantia niin yritä nyt siinä ymmärtää, että mitä pitää tehä :D

Uni <3
Tästä en ala paljoa selittämään, koska ketään ei kiinnosta :DDD Mutta paljon on tullu nukuttuakin, tosin aikasina aamuina on kyllä saattanu jäädä unet vähän lyhyemmiks.

Ruokaaaa:
Köhh. Ruoka on laadultaan hyvin vaihtelevaa täällä ollessa. Tänään ruokana oli jotain valmislättyjä, jotka piti vaan lämmittää pannulla tai mikrossa :''D Ja melkein aina onkin sitten pastaa ja kanaa/tonnikalaa/jauhelihaa... Sit tietty jotain kurkkua yms sekaan, mut vähän ykspuolista on tää syöminen täällä kun sitä ruoanlaittotaitoa ei tahdo löytyä..
Ja ainiin, on nyt pakko kertoo, oltiin tänään Iran ja Janikan kanssa kokkaamassa ruokaa, ite tosiaan paistelin niitä lättyjä :D Mutta siis Ira onnistu hienosti aiheuttaan palohälytyksen! :'D Mutta oikeestihan se vaan testas, että täällä toimii kaikki systeemit kunnolla :p
Alkoholi on myös kohtalaisen tärkeä osa ruokavaliota täällä, koska se on halpaa :p
Ja siinähän sitä on.. :D Ja noi pikkuset Smirnoff Ice pullot maksaa n. 1,2€ kpl :3

Liikunta!
Kyllä olen jopa saanut perseeni sängystä ylös ja tehny jotain... Lenkillä oon tosiaan nyt 2 kertaa käyny Juulin kanssa, mahtavaa lenkkiseuraa, kiitos siitä! :3 Ja lenkkien jälkeen on tullu tehtyä vatsalihaksia yms ja voin sanoo, että on ollu paikat ihan vitun kipeet... Saa sitten nähä millanen huominen on, koska tänään tuli salilla käytyä.. Mukava sali oli ja sielä oli ohjaaja joka puhu hyvää englantia! Ainut miinus on vaan, että taitaa jäädä tennis pelaamatta, koska mailan vuokra on 15-20€/h...... Mutta sieltä salilta siis löyty joku hyvin mystinen vaakasysteemi joka kerto kaikkee hienoo! Kuvat tuloksista alla :3 Ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni rohkea ja kerron painoni julkisesti, ehkä sen jälkeen ymmärrätte miks haluan niin jumalattomasti laihtua.. Mutta edelleenkään älkää tuomitko painon perusteella, mä sentään yritän tehä sille jotain.

Klikatkaa tosiaan kuvia niin näätte ne isompana.
 En sitten todellakaan tiiä miten kyseinen laite toimii, mutta tällästä hienoa tietoo tulokset piti sisällään. Tästähän sitten näätte, että olen LÄSKIIIII :c Ja ihannepaino tosiaan olis ton mukaan 59,2kg.. Siinä onkin sitten tavotetta, tosin taidan pysyä ainakin tällähetkellä siinä 10kg pudotustavotteessa.
Tää onkin sitten vielä astetta huonolaatusempi kuva, mutta yrittäkää selvitä :D Ekana tosiaan on rasvan määrä kropassa, sen pitäis olla tossa nollan kohalla, mutta vähän on tosiaan ylimäärästä rasvaa.... :D Seuraava tais olla joku painoindeksijuttu tai jotain sellasta.. Sekin vähän liikaa plussalla :p Sitten on joku hyvin mystinen juttu.. Ja sitten neljäntenä juttu joka tuli niin yllätyksenä kun vaan ikinä voi tulla :D Ton mukaan mulla on _liikaa_ lihasta... :DDDDD Tää pistää hieman epäilemään tulosta, mutta mikäs siinä :'D  Viimenen on tosiaan sitten vaarallisen rasvan määrä kropassa, ja sitä ei onneks todellakaan oo paljoo, että sen suhteen oon vielä terve :p

Mutta ajattelin nyt vähän pälätellä lisää tästä painosta ja esim. mun motivaatioista tähän painonpudotukseen. SAA SKIPATA TÄN LOPUN  KOKONAAN JOS EI KIINNOSTA!



Elikkäs mistäs sitä nyt alottais. Paljon tulee varmasti tekstiä, mulla on niin paljon sanottavaa aiheesta. Jos nyt alotan vaikka omasta suhtautumisesta ylipainoon yleensä ja omista kokemuksista.

Itehän oon siis ollu ylipainoinen ihan lapsesta asti, kolmosluokka poikkeuksena, koska sillon olin normaalipainonen.En sitten tiiä mistä se lapsuuden ylipaino johtuu, väärä ruokavalio? Liikaa herkkuja? Liian vähän liikuntaa? Geenit? Liikunnan vähyys mun elämässä ei oo koskaan johtunu siitä ettenkö tykkäis tai jaksais, vaan syy on niissä ihmisissä mitä niissä paikoissa on ollu.. On se hieno pelata tennistä kun porukka on sielä sillen "En pelaa ton kanssa!" ... Tosiaan ties mitä liikuntaa oon kokeillu, mut kaiken oon lopettanu syystä tai toisesta.. Mut mikä nyt ikinä syy olikaan tähän lihavuuteen, niin se suoraan sanottuna teki varsinkin teini-iästä yhtä helvettiä. Mitä muutakaan voi nykyiseltä ulkonäköpainotteiselta yhteiskunnolta odottaakkaan, kun kiusaamista painosta.. Mikä sitten taas johti siihen, että se vei kaikki voimat, eikä sitten ollu mitään mahdollisuuksia tehä painolle mitään kun jokanen päivä oli kamppailua siitä, että jaksaako jatkaa elämistä vai luovuttaako.

Noh, ne ajat on ollutta ja mennyttä, onneks! Tosin muistona kaikesta tosta on jäänyt jäätävä viha omaa kroppaa ja itseensä kohtaan. Tää onkin sitten pääsyy siihen, että laihdutan. Haluun kokee sen tunteen kun on oikeesti tyytyväinen kroppaansa! Ikinä paino ei mua itteeni niin paljoo haitannu, mutta sitten kun sitä alettiin kritisoimaan, niin ne ikuiset "LÄSKI!!!" huudahdukset vaan uppos syvälle sinne aivojen perukoille ja milläs sitten kaivat ne ulos sieltä? Niimpä. Et juuri millään. Aika on toki tässäkin suurin tekijä, mutta tällä laihduttamisella yritän auttaa itteeni hyväksymään itteni tälläsenä kun nyt satun olemaan. Vaikka toisaalta lähtökohta on mulla nyt ihan väärä, koska yritän muuttaa itteeni. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen oon tullu siihen tulokseen, että en yksinkertaisesti, koskaan voi olla vihaamatta itteäni tälläsenä...

Itseasiassa pidän reilusti ylipainoisia ihmisiä huonoina ihmisinä, ihan niinkun itseänikin, tasapuolinen kohtelu kaikkia kohtaan. Koska ihan oikeesti, jos on tarpeeks motivaatiota ja halua siihen muutokseen niin siihen ihan oikeesti pystyy! Se on hidas ja vaikea juttu, mutta siinä on moni onnistunu joten miksei loputkin lihavat voi pystyä siihen? Kaikki on päästä kiinni, toki jos pää ei ole kunnossa, niinkun mun pää ei ollu sillon yläasteella kunnossa, niin sillon siihen ei pysty ja sillon se ei ole se päätavote elämässä. Sillon keskitytään vaan selviämään.

Motivaatio laihdutukseen?
Ikinä pääsyy laihduttamiseen ei saa olla se, että haluaa miellyttää muita ihmisiä. Sen laihduttamisen pitää lähtee siitä, että haluaa parantaa omaa fyysistä tai henkistä terveyttä. Toki monilla varmasti on muitakin syitä, mutta jos noi on ne syyt miks haluaa laihduttaa, niin sillon on oikeilla jäljillä! Tosin, vaikka olisikin täysin tyytyväinen itseensä ja terveyskin kohtuu hyvässä kunnossa, mutta silti ylipainoa löytyy, niin sillonkin laihduttaminen on todella hyvä asia. Harvemmin laihduttamisesta mitään haittaa on jos sen tekee terveellisesti. On meinaan hyvin ärsyttävää kun itseään täynnä olevat lihavat ihmiset kuvittelee olevansa yhtä kauniita ja seksikkäitä kuin normaalipainoiset. Asia ei nyt vaan ole niin, toki ne voi olla luonteeltaan miellyttävämpiä, mutta yleisesti ottaen normaalipainoset on ulkoisesti paljon houkuttelevampia. Se on fakta josta ei pääse yli eikä ympäri.

Mikähän sitten on oikea laihduttamistapa?
Yhtä oikeaa ei varmasti ole, mutta jos joku pitää valita niin suosittelen hyvin vahvasti tätä perinteistä liikunta + ruokavalioremontti. Ihmedieetit ei toimi. Ei ole oikotietä. Normaalin painon eteen pitää oikeesti tehdä töitä. Pitää tehdä uhrauksia.

Miksi mä ees selitän tätä kaikkea teille?
En tiiä. Ehkä haluan saada ihmiset ajattelemaan. Varsinkin laihat ihmiset joilla on sellaset geenit, että on ihan sama mitä syö ja pysyy samassa painossa. Kaikilla se ei yksinkertasesti oo niin. Laihduttaminen on niin fyysisesti kuin henkisestikin tosi raskas prosessi. Ja sen takia jos tiedätte, että joku laihduttaa niin älkää nyt helvetissä menkö huutamaan sille, että "Vitun läski!" Lihava ihminen lähestulkoon aina tietää, että on lihava. Ja siitä ei oikeesti kaipaa yhtäkään muistutusta.
Toinen syy miks selitän teille kaikkee on, että mun on pitkään tehny mieli vaan avautua aiheesta ihan kunnolla. Ottaa päähän vaan ne monet tietämättömät ihmiset. Pahoittelen tosiaan tätä avautumista :D Joskus se oli pakko tehdä, koska laihduttaminen on kuitenkin yks aiheista mistä kirjottelen tässä blogissa. Eli tuun piinaan teitä vielä myöhemminkin kaikella kivalla >:3

Okei. Nyt lopetan tän avautumisen ja jatkan tosiaan joskus muullon. Jättäkää ihmiset kommentteja, keskustelkaa aiheesta muidenkin kanssa ja ihan oikeesti, keskittykää elämään sitä omaa elämäänne. :3 Elätte vaan kerran (ainakin luultavasti!) Joten nauttikaa siitä!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Huoneen esittely!

Moips vaan taas kaikille!

Päätin tälleen rauhallisen viikonlopun kunniaks esitellä huoneeni teille :3 Se siis tosiaan vieläkin aika onneton, sisustaminen pahasti kesken, mutta tässä se nyt silti tulee!

Pahoittelen myös huoneen siisteystasoa.. Se on mitä on.. Epäsiisteys kylläkin johtuu pääasiassa säilytystilan puutteesta.. /:

Mutta tästä siis lähtee!
Ovelta kun katsoo vasemmalle, niin näkee tälläistä.

Huikea pöytä, joka on taas tosi kauniisti järjestetty :'D

"Tosi iso jääkaappi" ...  Ja ruokaa! Ja juotavaa :3

Ovelta kun katsoo oikealle, niin näkee tälläistä. Ja oikeessa reunassa on tosiaan vaatekaappi :3

Huoneen juliste nro 2!

... Ten black roses ...

Näkymä ikkunasta oikealle katsottaessa.

.... Alas katsottaessa.

... Ja vasemmalle katsottaessa!
 Siinäpä se onkin aikalailla.. Ei tää mikään maailman isoin tai laadukkain huone ole, mutta kyllä täällä elää voi :3 Varsinkin kun jotain oman tyylistä pistää huoneeseensa :3

 Päädyin myös viikonlopun kunniaks piirteleen ensimmäisen kunnollisen piirrustuksen pitkään aikaan. Meni ihan jumalattoman kauan, kiitos yksityiskohtien ja varjostusten.. Mutta tänkin laitan sitten seinälle niin saa jotain mielenkiintoo noihin seiniin ja jotain likasia kohtia piiloon. :)

Kaikinpuolin viikonloppu on mennyt tosi rauhallisesti, tosin perjantaina käytiin keskustassa alueen baareja kattelemassa, ihan mukavia paikkoja oli, ei tosin ihan mun tyylisiä, kun tosiaan oon aina tiennykkin, että tykkään enemmän juoda kun tanssia :p Ja muu porukka on sellasta tanssijaporukkaa niin se on sitten vähän tällästä :'D Mutta täällä kyl pääsee helposti baareihin sisään, käytiin kahessa k-18 baarissa ja yhessä k-21 baarissa, sinne päästäkseen tarvi tosin jo suostutella :D Kuvia ei mulla tolta reissulta valitettavasti ole /:
Loppu viikonloppu onkin sitten menny dataillessa, nukkuessa, piirtäessä, musiikkia kuunnellessa ja löhöillessä :D

Siinäpä oli sitten kaikki tällä kertaa :3